torstai 18. lokakuuta 2018

Takiainen

Viime viikolla Kertulla olikin aksavapaata, kun syyskuussa loukkaantunutta varvasta tarkasteltiin ja samalla rapsuteltiin hammaskivet. Se tietää meille siis vielä dopingpannaa jonkin aikaa, mutta treenaamaan toki päästään.

Tällä viikolla on ollut kahdet treenit, eli maanantaina viikkotreenit ja keskiviikkona Sisukkaan treenit. Treeneissä on näkynyt se, että viime aikoina on saanut paljon palkkaa kädestä. Hirveää käsien kyttäämistä koko ajan ja irrota ei meinannut sitä vähää mitä normaalisti. Nyt tiedän mikä otetaan marraskuun teemaksi....

Maanantain treeneissä oli minun vuoro viedä rata ja minähän käytin tilaisuuden hyväksi ja otin meille treeneihin Kiteen koulutusviikonlopun lauantain radan, jolla jäi kaivelemaan kohdat, joissa tarkoitus olisi korvata takaakierto tms. niin, että juoksee itse suoraan ja "heittää" koiran hypylle. Hirveän vaikea selittää, mikähän ois nimi ohjaukselle.. 🤔 Alla olevasta kuvasta punaiselle merkatut, eli tarkoitus oli juosta itse kokonaan esteiden vasemmalla puolella.

Tuo ei meinannut meillä silloin Kiteellä taipua millään. Nyt saatiin onnistumaan, mutta ei se nättiä ollut vieläkään. Koiran roikkuminen kädessä ei hommaa ainakaan helpottanut. Mutta jatketaan näiden(kin) hiomista.


Keskiviikkona Sisukkaan treeneissä tehtiin taas kivaa radanpätkää. Aluksi oli aksaradanpätkää, jonka perään jatkettiin hypärillä. Edelleen koira roikkui kiinni ohjaamassa, mutta kun sinne lisäsi vähän ärrää, niin alkoi korvia taas löytyä,ja pystyi irtoamaan paria metriä kauemmaskin.

Molemmissa treeneissä jatkettiin myös tätä meidän juoksariprojektia. Ensin otin pelkkää mattoa hallilla ja sitten siirsin sen puomille. Hitaammassa vauhdissa tassut hyvin osuvat matolle, mutta vähänkin kierrosten noustessa koira leiskauttaa iloisesti yli. Melko alussahan tässä vasta ollaan, niin eihän se ihmekään ole. Enemmänkin olen tyytyväinen, että on niinkin hyvin mattoa ottanut puomilla. Lopuksi pieni videokooste maton siirtämisestä hallille.


lauantai 13. lokakuuta 2018

Naks naks

Yhdeksi koulutuksen tavoitteista olen nimennyt juoksukontaktit. Tällä hetkellä meillä on semmoiset herran haltuun -kontaktit ja sitä ennen lipsuvat pysärit. Kolmosissa vauhtia tarttis olla, joten päätin, että yritetään saada jonkinlaiset juoksarit aikaan.

Tarkoitus on ensin naksautella askeleet matolle kotona ja siitä siirtää se hallille ja puomille sekä A:lle. 

Lähdettiin liikkeelle ensinnäkin ihan naksuttimen opettelusta, kun sitäkään ei oltu aiemmin opeteltu. Seuraava vaihe oli palkata, kun koira menee matolle. Tämän jälkeen lisäsin etupalkan ja tavoitteena oli saada koira menemään maton läpi palkalle. 

Kuvasin pätkiä ja huomasin olevani hiukka hukassa ajoittain palkaamisen kanssa, mutta jonkinnäköisiä tuloksia kuitenkin saatiin. Saas nähdä mitä tästä tulee. Lopuksi kooste tähänastisesta koheltamisesta.


maanantai 8. lokakuuta 2018

3.10.2018 Sisukasjengin matkaan

No meinaa jo heti alkumetreillä alkaa laahata blogin pito, mutta jospa me tästä skarpattaisi. Piti jo ostaa ihan muistikirja, että saa tuoreeltaan kaikki muistiin ja voi vaikka pienellä viiveellä päivittää tänne. Mutta asiaan.

Kertun kanssa päästiin kuin päästiinkin mukaan Sisukkaan Sisukasjengiin, jossa meillä on treenit joka toinen keskiviikko lokakuun alusta alkaen. Ensimmäisellä kerralla meillä oli mukava radanpätkä, joka äkkiseltään näytti helpohkolta, mutta hyvin nopeasti sieltä ne pommikohdat poimittiin. Nopeasti huomasi, miten tärkeää oli huomioida ne koiran linjat. Sitä kun ohjaaja mennä touhotti eteenpäin, niin koira livahti milloin minnekin. Ja kun muistaisi pysyä poissa koiran tieltä blokkaamasta esteitä ja muistaisi vielä radankin... 🙈

Ja sitten ne kontaktit. Ai kamala. Ihan hirveitä. Paitsi keinu, keinu oli hyvä. Ensimmäisellä kierroksella kaikki vetäistiin surutta yli. Sitten kun alkoi pyytämään jarrua, niin vauhti putosi koko kontaktilla, kun mietti missä kohti pitää pysähtyä. Nyt meidän pitäisi ihan oikeasti alkaa saamaan aikaan jotain niiden juoksukontaktien kanssa. Myöskin koutsi Heidi antoi kotiläksyksi juoksareiden pohjatyön aloittamisen kotona. Tämä oli minulla listattuna myös harrastuskoirakoulutuksen tavoitteissa. Vajaan parin viikon päästä koutsi tarkistaa onko läksyt tehty..


tiistai 2. lokakuuta 2018

1.10.2018 Viikkotreenit

Sopivasti heti kuun ensimmäiselle päivälle sattui oman seuran pienryhmän viikkotreenit. Koutsi oli valinnut meille radan Ruotsin suunnalta ja kivannäköinen rata olikin! Toteutus ei vaan mennyt ihan nappiin..meillä Kepan kanssa siis.

Tarkoitus oli ottaa vain kepoiset nopsat treenit, koska viikonloppuna oli jo kaksi päivää aksakouluttauduttu, mutta kun ei lähtenyt ei sitten millään! Koira ei irronnut kädestä vähääkään, vahti kouluttajaa (=palkkaajaa) ja katseli maisemia. Keppejä ei meinannut kentältä löytyä, kun piti vahdata muuta. Lopulta päädyttii  räksyttämään toisillemme keskelle kenttää. Ei hyvä. No mutta pari päivää aksalepoa tekee hyvää ja keskiviikkona aivojen kanssa hallille, niin koira kuin ohjaajakin.

Tarkoitus olisi tänne listata myös niitä tavoitteita ym. joita meidän oli myös tarkoitus miettiä. Yritetään saada esille!